Kesäfestarit, elokuvateatterit, museot ja tuhannet muut ovat esimerkkejä palveluista, joihin yhden eduskuntavaalien voittajapuolueen mukaan menee liikaa rahaa.
Kulttuuria ei ole tarkoitettu harvoille, vaan se on jokaisen suomalaisen peruspalvelu ja tuhansia työllistävä ala. Kulttuuriala on tuottava ja kasvava, joka tulee ottaa huomioon elinkeinopoltiikassa.
Kulttuuriala ansaitsee arvostusta
Kulttuuriala tarjoaa henkisen hyvinvoinnin lisäksi, myös merkittävää taloudellista lisäarvoa, jonka takia kulttuuriala tulisi ottaa näkyvämmin huomioon elinkeinopoltiikassa. Esimerkiksi vuonna 2020 ala tuotti 13 miljardia euroa ja kulttuurialan osuus bruttokansantuotteesta on 3,1 %, verrattuna maatalouden 0,75 % ja metsätalouden 1,96 % (Taku ry 2023).
Alan vaikutus työllisyyteen on merkittävä. Kulttuuri työllistää yli 130 000 ihmistä Suomessa. Kulttuuriala tarjoaa siis merkittävän määrän työpaikkoja ja työllisyysmahdollisuuksia monille ihmisille. Lisäksi kulttuuriala tukee välillisesti monien muiden alojen työllisyyttä, kuten ravintolat, majoitus ja matkailu.
Kulttuuri on yksinkertaisesti olennainen osa ihmisten elämää. Kulttuurin kautta ihmiset voivat löytää yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Kulttuuriala luo myös paikallista identiteettiä ja auttaa säilyttämään kulttuuriperintöä.
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, kulttuuriala on yksi harvoista aloista, joka kehittyy jatkuvasti. Kulttuurialalla on vahva kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja kehittää uusia tapoja tarjota elämyksiä ja palveluita ihmisille.
xoxo Samuli
